Lauantaina 19.8. klo 20.00

Paleface ja Laulava Unioni

Musiikkiesitys

Kahvila Saha
Sahakatu 3, 67900 Kokkola

Amerikansuomalaisia protestilauluja sadan vuoden takaa

"Laulava Unioni -yhtye sai alkunsa vuonna 2017 kun Tipi Tuovinen otti puheeksi amerikansuomalaisiin IWW-lauluihin keskittyvän yhtyeen perustamisen. Innostuin asiasta välittömästi. Tunsin ennalta joitakin ”wobblieiden” lauluja ja olin soittanut keikoilla muun muassa ”Siispä laulakaa” -kappaletta. Nyt oli mahdollisuus sukeltaa syvemmälle Maailman Teollisuustyöläisten Liiton musiikkiin. Musiikillisessa visiossa Hootenanny-henkinen stemmalaulu oli tärkeässä roolissa. Yhtyeen nimeksi valikoitui Laulava Unioni. Se on yksi anarkosyndikalistisen IWW-järjestön lukuisista lempinimistä, The Singing Union. Niin tärkeässä roolissa musiikki oli järjestön toiminnassa."

- Paleface